tiistai 31. joulukuuta 2013

Uusi vaippa Uudelle vuodelle


Päätin vihdoin ja viimein käydä läpi ja järjestää kaikki kankaat, puikot, langat ja muutkin käsityötarvikkeet ja löysin vielä yhden vaippakankaan sekä kämmekkään, jonka olen muistaakseni 6.luokalla kutonut. Nipinnapin mahtui käteen ja toinen on jossain tallessa... :D

Ranneke on joustinneuletta ja kämmenosa aina oikein, tasona kudottu koko juttu ja sitten vaan sivusauma ommeltu kiinni, tietenkin peukalonreikä pitää muistaa jättää... Tälläset kyllä vois kutoa uudet ja pitää sormikkaiden päällä...


Taskuvaippa syntyi ihanasta Siili&Sieni-pulkankaasta, sisäpuolella bambujoustis. Kaavana oli myllymuksujen L/XL-koko. 



























Tämä taitaa olla viimeinen vaippa, jonka ompelen "Ukolle". Hän alkaa olla jo niin iso, että pärjäämme noilla taskuvaipoilla ja imuilla mitä meillä on. Koetan jostain metsästää hyvää harkkahousujen kaavaa, jotta vois niitä mahdollisesti ommella pottaharjoittelua varten.

No, ei tällä kertaa tämän enempää, lähden "Ukon" kanssa sädetikkuja polttelemaan ulos.


Elämän ohjeet uuvelle Vuojelle

1. Anna kaekkee, vua elä periks.

2. Joka ihteesä luottaa, se kykynsä tuploo.

3. Naara itelles ennenku muut kerkijää.

4. Murheen kantaa yksinnii, vuoan illoon pittää olla kaks.

5. Leoka pystyyn, kun tulloo kova paekka, pyssyypä aenakkii suu kiinni.

Eiköhän näellä evväellä pärjee!

Hyvää ja Onnellista UuttaVuotta kaikille!

Toivottavasti olette mukana ensi vuonnakin (ja kommentoikaa vaan rohkeasti, olisi kiva tietää keitä täällä käy... ;) )

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ristipistoja ja pöytäluutuja

Anteeksi, että olen viettänyt hiljaiseloa täällä blogin puolella. Kiirettä on muka pitänyt, mutta nyt on onneksi aikaa rauhoittua ja alkaa suunnittelemaan uusia kujeita :D

Aikoihin en ole ristipistoja tehnyt, mutta yllättävän näppärästi valmistui kyltti eräälle pojalle. Kirjainten mallit on jostain englanninkielisestä kirjasta, jonka nimeä on nyt muista.




Tämä olisi tarkoitus laittaa kehyksiin, jotta sen voi sitten ripustaa esim. oveen.


Kokeilin siksak-virkkausta Novitan bambu-langalla ja sain aikaan pari uutta pöytäluutua. 



Toivotan kaikille teille oikein Hyvää, Rentouttavaa ja Rauhallista Joulua ja Onnellista UuttaVuotta 2014!




torstai 21. marraskuuta 2013

Pupuja, pupuja, Fleecepukuja


Yhtenä päivänä löysin kaapin perältä tälläisen fleece-aamutakin. Taas näitä ostoksia, joita luulee tarvivansa, mutta todellisuudessa ei koskaan sitä käytä...
Nooh, ei muuta kuin Suuri Käsityö 8/2008-lehti ja ompelukone esille...


Ja tässä lopputulos:
"Ukolle" fleecehaalari, koko 86cm. 



Hihat on hieman pitkät, kuten näkyy, mutta ainahan ne voi kääntää. Muuten olen todella tyytyväinen lopputulokseen, vetoketjun ompelukin onnistui täysin :)

 

Lähikuva kauluksesta.
 Sopivasti alkoi hieman kovemmat pakkaskelit, pääsi haalari heti testiin. "Ukkokin" tuntui tykkäävän, ja pupunkuvat huvittavan häntä :)




sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Joustinneulepipo

Vaikka en ole ollenkaan pipoihmisiä, halusin neuloa pipon itselleni- ja ihan tyytyväinen olen :)

Tolleen pöydällä se näyttää kyllä aika omituiselta, mutta asettuu päähän ihan kivasti.




Tarkasti kun katsoo niin erottaa kavennuskuvion.

Vinkki: Lankana oli 7-veljestä, 3,5 puikot. 155 silmukkaa ja joustinneule oli 3oikein, 2nurin.
Kavennukset tein siten, että jokaisen puikon kolme viimeistä silmukkaa olivat oikein ja neuloin toiseksi & kolmanneksi viimeiset aina oikein yhteen, joka kierroksella. Langan katkaisin, kun jäljellä oli 12 silmukkaa.






keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Buzzador : Vanish-kampanja


Aloin (tai liityin) jokin aika sitten Buzzadoriksi, eli minun tehtäväni on testata ja buzzata eli markkinoida kavereille, tuttaville, läheisille tiettyjä tuotteita. Kaikkiin Buzzador-kampanjoihin ei pääse mukaan, mutta nyt minut oli valittu Vanish-kampanjaan. 
Eli minulle tuli postissa paketillinen Vanish-tuotteita, joita pääsin testaamaan ja buzzaamaan. 

Paketin mukana tuli keinokuituinen kangas, joka pyydettiin sotkemaan itse valitsemillani aineilla.



No, mehän pistettiin `Ukon` kanssa töpinäksi =)




Vasen               Oikea     

kahvi               mustikka  
ketsuppi          kukanlehteä
huulipuna            paprika    



Muutamaksi tunniksi kuivumaan...


...ja sitten Vanish-käsittelyyn.






Kahviin ja mustikkaan käytin esikäsittelyspraytä,
ketsuppiin ja kukanlehteen Vanish-pulveria ja
huulipunaan ja paprikaan Crystal white-pulveria.
Pesuaineena oli Omo color sensitive ja 50asteen pesu päiväpeiton ja extrahuuhtelun kera.


Pesun jälkeen= Kaikki muut tahrat lähtivät paitsi kukan lehdellä ja paprikalla tehdyt tahrat. Itse oletin, ettei paprika ja mustikka lähde pois.

Nooh, sama käsittelyt ja sama pesuohjelma ja tässä tulos...


Oikein tarkkaan kun katsoo lehtitahra näkyy eikä paprika ole kovinkaan vaalentunut. 

Kaikenkaikkiaan Vanish toimi hyvin tuoreisiin tahroihin, tositestiin ne pääsevät parin `Ukon` bodyn kanssa, joissa on vähän pinttyneemmät tahrat. Kyllä luulen, että noita tuotteita tulee jatkossakin käytettyä, sappisaippua (vanhan ja hyväksi havaitun) rinnalla...








sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Talven riemua


Sisäinen lapsi pääsi taas valloilleen ulkona! Ensin pulkkamäessä (juu, minäkin laskin...) ja sitten pihamaalla. "Ukon" kanssa taiteiltiin lumiukko ja -lyhty naapureiden iloksi keskelle pihaa. 
Ollakseen lokakuu täällä on mielestäni yllättävän paljon lunta jo maassa ja lisää näyttää taas satavan :)



Mustikanvarpuja ja jäkälää






















Vanhojen tavaroiden ystävänä ilahduin, kun eräästä pussista löytyi mieheni vanhoja helistimiä, suoraan 80-luvulta :D Keltainen mopo on taas minun vanha. Eipä ne nykylelut ole lähellekään samanlaisia kuin "silloin ennenvanhaan"... Molemmissa lienee niin ne hyvät kuin huonotkin puolensa.

 
 
  


 Ja sitten, ettei totuus ihan unohtuisi, arkistojen kätköistä college-housut (74cm) "Ukolle" vanhasta paidasta. Kaava on muistaakseni jostain Suuri Käsityö-lehdestä.


 

Puikoilla minulla on pari lahjatyötä ja itselleni pipo, ja suunnitelmissa on niin monen monta uutta työtä :)





maanantai 14. lokakuuta 2013

Talviteloille...

Ei tarvinnut kauaa odotella, sillä tänään se tapahtui: meillä päin satoi ensilumi!!!! Voi sitä ihmetyksen määrää, kun "Ukko" ja koira pääsivät ulos :) Koirallakin meni pasmat ihan sekaisin, ja "Ukon" oli ihan välttämätöntä saada huiskia lunta joka kasvista mikä eteen sattui. 




Lumen myötä tuli hoppu saada parveke tyhjäksi kesäkamppeista ( ja siitä kuihtuneesta kukkaparasta, joka siellä vielä roikkui...)

Tänä vuonna kokeilen josko nuo Callunat olisivat hieman kestävämpiä kuin perinteiset kanervat. Havut keräsimmä "Ukon" kanssa eilen, ja meillä on yksi teos mustikanvarvuista vielä kesken, lisään siitä kuvan myöhemmin.



Elämäni ensimmäinen käpykranssi. Ei ihan oikeaoppisesti valmistettu, mutta toivottavasti kestää...

Syksyn ensimmäinen kynttilä

lauantai 12. lokakuuta 2013

Syksyä


Niin se vaan alkaa olemaan minun lempparivuodenaika pikkuhiljaa ohitse, ja ainakin meillä ensilumia odotellaan jo aika innoissaan. Ihanaa kun pikkunenkin pääsee tutustumaan lumeen, pulkkailemaan, lumiukkoja ja -lyhtyjä väsäämään... Toivottavasti ei tuu taas ihan mahdottoman kylmä talvi!
Tässäpä muutama kuva tältä syksyltä...






Syksyteema on myös uusimmassa taskuvaipassa. Ihana orava-pulkangas (eli laminoitu kangas, kosteussuojakangas) sai kaverikseen bambujoustofroteen. Koko on L\XL ja kaavana käytin Myllymuksujen kaavaa.





Vielä olis yksi pul-kangas odottamassa...

tiistai 1. lokakuuta 2013

Possutyyny

Selailin menneenä päivänä töissä käsityökirjoja, ja sieltä sain inspiraation kokeilla taas vaihteeksi applikointia (enkä taida kokeilla taas vähään aikaan, sen verran hermoja koitteli tuo työ...) Mutta sain minä jotain aikaan: possutyyny pienelle. "Ukko" on sitä testaillut jo pariinkin otteeseen :)

Possu-applikaation kaava on kirjasta "Iloiset tilkut", Susie Lacome.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Arkistojen kätköistä : Sukkasatoa

Viime aikoina ei ole ollut inspistä ommella mitään vaan olen virkannut kymmeniä neliöitä ikuisuusprojektiini (ja vielä pitäisi tehdä kymmenittäin lisää, huoh...). Puikoilla on tällä hetkellä ihanan kesäinen Nalle luontopolku-lanka, mutta koska se on lahjatyö, en vielä siitä kuvaa lisää tänne.

Innostuin selaamaan kaikki kuvat koneelta läpi ja löysin onneksi joitain kuvia neulomistani sukista. Läheskään kaikista ei kuvaa ole, ja koska kuvat on otettu milloin milläkin kameralla/kännykällä, laatu on mitä on,  valitettavasti
Lankana on pääasiassa 7-veljestä.

Naisten villasukat







Miesten villasukat







Näistä vihreät sukat (ylimmäiset) ovat naisten.