Meidän vanhat nukkeneidit kaipasivat jotain uutta ylleen ja tässä tulos. Kaikki mallit ovat omiani. Lankana keltaisessa on Novitan Huvila ja vihreässä 7veljestä. Kankaat ovat kierrätysmateriaalia :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 30. elokuuta 2016
Nukkeneitien uudet vaatteet ja syksyä olohuoneeseen
tiistai 24. toukokuuta 2016
Työkaluliivi pienelle
Meidän "Ukko" on melkoinen korjausmies, hän totesikin yhtenä päivänä, että hänestä tulee isona talonmies! Ja toki talonmiehellä pitää olla kunnon työkaluliivi. Kaavan piirsin kaupasta ostettua poliisin liiviä apuna käyttäen, rinksut ja taskut ovat oman pään mukaan.
lauantai 26. syyskuuta 2015
Päiväpeite
Ompelin pienelle vuorellisen päiväpeitteen pinnasänkyyn. Nalle Puh-kuvan leikkasin yhdestä ylimääräisestä pussilakanasta, joka ilmeisesti oli tarkoitettu nuken peittoon. Päiväpeitteen takapuoli on valkoinen.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Happy Me!
Onnea on pieni tuhiseva prinsessa isoveljensä kanssa!
Meidän perheemme on siis kasvanut yhden ihanuuden verran ja hänelle ompelin collegehaalarin koossa 62/68cm hieman vähemmän lämpimien päivien varalle. Kaavat ovat Suuri Käsityö 11-12/08, jouduin lisäämään etu-ja takakappaleisiin kaistaleen, koska niska-haaramitta oli liian pieni (kuten mielestäni kaikissa SK:n kaavoissa tuppaa olemaan, en vain muistanut tuota ajoissa...).
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Kesämielellä
Viime aikoina on käsitöitä valmistunut monellakin eri tekniikalla, mutta laiskuus on iskenyt julkaisemisen kanssa eli nyt lienee aika esitellä teillekkin luomuksiani.
Tämä farkkukankainen lierihattu valmistui eilen, kaava löytyi Suuri Käsityö-lehdestä 7/2013. Pieniä muutoksia uskaltauduin tekemään (lieriä ja sivukappaleita pienensin yms) ja tästä tuli mielestäni hyvä! Myös lakin saaja oli tyytyväinen, koko illan hän halusi pitää tuota päässä :)
| Pikkuapulaiseni |
torstai 26. kesäkuuta 2014
Jotain pientä itselleni
Hyvin istuvia toppeja on mielestäni vaikea löytää, yleensä kaikki tuppaa olemaan liian lyhyitä. Minä piirsin itse kaavat (vähän kaupan tekeleestä mallia ottaen) ja ompelin itselleni topin, harmi vain ettei niitä hellepäiviä ole ollut nimeksikään...
Kanttauksetkin onnistuivat kerralla. Ne on mitattu ja leikattu 0,8 kertoimella ja hyvältä näyttää.
Vinkki: Ns. resorisuikaleen (se suikale mikä tulee pääntielle) pituuden saat seuraavalla kaavalla:
0,8 x kantattavan reunan mitta ,
esim. 0,8 kertaa 21cm(=etupääntien mitta) = 16,8cm (=resorisuikaleen mitta). Sitten vain venyttäen kiinnittää nuppineuloilla suikaleen kiinni oikeaan kohtaan.
Monet käyttävät myös 0,7 kerrointa.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Vanhasta uutta: Tiipii-teltta lapselle
Suuri Käsityö-lehdessä 2/2013 oli ohje tiipii-telttaan, josta innostuin valtavasti. Onnekseni löysin kirpparilta pari hyväkuntoista pussilakanaa hintaan 2e, ja eikun ompelemaan! Melkoinen työmaa tuossa olikin, kun halusin nuo pallot lisätä tuohon. Harjanvarret eivät ihan riitä pituudeltaan kepeiksi, mutta nyt ensihätään saivat luvan kelvata. Lisään uudet kuvat, kunhan saan riittävän pitkät kepakot hommattua tuolta metsästä.
Sivusaumoissa kepit pujotetaan kuminauhojen läpi, pysyy kangas paikallaan mukavasti.
Minusta tuosta tuli oikein kiva, toivottavasti "Ukkokin"tykkää... Jos ei muuta niin kyllä minä istun tuolla teltassa ihan mielelläni :) Varsinkin kun saan tarpeeksi pitkät seinäkepit :)
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Pöllöjä ja kesäkuulumisia
Pääsinhän se minäkin vihdoin ja viimein lomalle ja sääherrakin muisti meitä oikein kunnon helteillä. Meidän perheen rohkelikot kävivät jo uimassakin, minä tapani mukaan uitin vain varpaitani ja olin henkisenä tukena :D
Ennen lomaa sain jostain oikein kunnon askarteluinspiksen ja hetken aikaa keittiössä vallitsi kunnon kaaos :
Josta syntyi kylläkin 26 söpöä pöllökorttia! Kuvassa osa on päällekkäin.
Nämä vein töihin loman alkaijaisiksi.
Tämä pöllökangas on taas yksi niitä kankaita, joihin ihastuu hetkessä ja joista tietää heti mitä niistä tulee.
Pikkupöllölleni kesäpipo, omalla kaavalla.
En tiedä mistä tämä pöllöihastukseni oikein kumpuaa, mutta ei tälle ainakaan loppua näy :D
Minun aarteenikin ovat löytäneet paikkansa uudelta pihalta:
Lopuksi vielä vähän kukkasia:
| Akilleija puhkeamassa kukkaan. |
torstai 1. toukokuuta 2014
Tumput ja jotain Arkistojen kätköistä
Pikaompeluna tein "Ukolle" fleecetumput kurahanskojen alle laitettavaksi. Kaavan piirsin itse.
Sitten vähän vanhempia töitä arkistosta :)
Neulottu laukku, ohje oli muistaakseni jossain Suuri Käsityö-lehden liitteessä. Lankana 7 veljestä.
Peruslapaset naiselle, 7 veljestä-lanka jälleen.
Virkattu huivi ja minun kivikokoelmani. Olen aina tykännyt kivistä (syystä, jota en kyllä itsekkään tiedä..) ja on harmi, kun nykyisin ei voi pitää niitä esillä, ainakaan sisätiloissa.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Se toimii sittenkin!
Tietotekniset ongelmat on selvitetty ja aurinko paistaa taas risukasaan :) Ensin ajattelin, etten viitti laittaa kuvaa tästä nalleparasta tänne, mutta kai se pitää näyttää sekin, kun lopputulos ei ole niin mieluinen ("Ukko" kyllä kelpuutti tämän päiväunikaveriksi)... Tilkkunallen ohje oli Suuri Käsityö 1/2013.

Uusi keittiöluutu Novitan bambulangasta. Valkoinen keskus on helmineuletta ja musta reunus on virkattu. Meillä ollaan ilmeisesti kokonaan siirrytty käyttämään näitä bambuluutuja, ainakaan ei ole soraääniä asiasta kuulunut :)
Ja tässä vielä Kelo-lanka ja keskeneräinen työni, isoin tekele tähän mennessä...
torstai 9. tammikuuta 2014
Pikatöitä ommellen
Perheemme miehet lähtivät keskenään mummolavierailulle ja mitäpä minä muuta silloin tekisin kuin huruuttasin ompelukoneella =)
Sain tehtyä pari isompaa patalappua...
... ja tuolinpehmusteen `Ukolle`.
Auto on applikoitu huovasta valkoiselle farkkukankaalle.
Molempien mallit ovat omasta päästäni.
torstai 21. marraskuuta 2013
Pupuja, pupuja, Fleecepukuja
Yhtenä päivänä löysin kaapin perältä tälläisen fleece-aamutakin. Taas näitä ostoksia, joita luulee tarvivansa, mutta todellisuudessa ei koskaan sitä käytä...
Nooh, ei muuta kuin Suuri Käsityö 8/2008-lehti ja ompelukone esille...
Ja tässä lopputulos:
"Ukolle" fleecehaalari, koko 86cm.
Hihat on hieman pitkät, kuten näkyy, mutta ainahan ne voi kääntää. Muuten olen todella tyytyväinen lopputulokseen, vetoketjun ompelukin onnistui täysin :)
| Lähikuva kauluksesta. |
Sopivasti alkoi hieman kovemmat pakkaskelit, pääsi haalari heti testiin. "Ukkokin" tuntui tykkäävän, ja pupunkuvat huvittavan häntä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






