sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Jämistellen



Langanloppuja alkoi olla jo melkoinen kasa, joten päätin niitä kuluttaa ja neuloin kunnon rehelliset jämäsukat. Nämä on kudottu lankakerä loppuun asti-periaatteella ja kuten väreistä huomaa; aikas monta lankakerää meni, onneksi :)



Langanlopuista on neulottu myös nämä vauvan villasukat, jotka lahjoitan myöhemmin eteenpäin. Tarkoituksena olisi vielä neuloa muutamat vauvasukat ja sitten vasta luovuttaa ne. 


tiistai 13. toukokuuta 2014

Buzzador: Cillit Bang

Sain pitkästä aikaa jälleen Buzzador-paketin, tällä kertaa Cillit Bang-puhdistustuotteista "Tehopuhdistaja kylpyhuoneeseen" sekä "Active foam saippuajäämät&suihku". Oikein toimivilta ja tehokkailta tuotteilta vaikuttivat. Buzzadorina toimiminenhan siis tarkoittaa sitä, että testaan tuotteita ja kerron niistä tietoa ja mielipiteitäni tuttavilleni yms.


Ensin kokeiluun pääsi tehopuhdistaja. Suihkutin sitä vessan käsienpesualtaaseen (jonka olen antanut tahallaan likaantua oikein kunnolla) ja wc-pyttyyn. Aika valuvaa tavaraa, mutta tehokasta kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 


Activa foamia kokeilin kylpyhuoneessa oleviin saippuajäämiin. Tuoksu oli minun nenääni aika voimakas, mutta toisaalta tätä ei varmaan tarvitse kovin usein käyttää. Ohjeessa oli, että tämän voi suihkuttaa vedellä pois, mutta minä pyyhin ensin kostealla rätillä ja sitten vasta huuhdoin ja puhdasta tuli!



Tuotetietoa:
- Tehokkaita ainesosia, jotka vaikuttavat muutamassa sekunnissa
- matala PH-taso
- Tehopuhdistaja on testivoittaja kylpyhuoneen puhdistusaineiden tuoteryhmässä
- irrottaa sitkeimmätkin kalkkitahrat, saippuajäämät ja ruosteen
- sopii sekä päivittäiseen puhdistukseen että isommille ongelma-alueille
- sopii lasi-, akryyli-, ja kaakelipinnoille sekä PVC-lattialle ja kromipinnoille
- saatavilla useimmista päivittäistavaraliikkeistä
- suositushinta 3,95e
- Käytä kumihansikkaita, jotta tuote ei ärsytä ihoasi



maanantai 5. toukokuuta 2014

Hexagon


Virkkasin puuvillakuteista kuusikulmaisen maton, halkaisija kulmasta-kulmaan mitattuna noin 82 cm.
Kuteet olisivat saaneet olla hieman leveämpiä, olisi tullut paksumpi, mutta ihan kiva noinkin. Kuvassa se vaan on "rutuilla", oli nääs taas kiire kuvata ja postata tänne :)


torstai 1. toukokuuta 2014

Tumput ja jotain Arkistojen kätköistä



Pikaompeluna tein "Ukolle" fleecetumput kurahanskojen alle laitettavaksi. Kaavan piirsin itse.



Sitten vähän vanhempia töitä arkistosta :)








Neulottu laukku, ohje oli muistaakseni jossain Suuri Käsityö-lehden liitteessä. Lankana 7 veljestä.



Peruslapaset naiselle, 7 veljestä-lanka jälleen.


Virkattu huivi ja minun kivikokoelmani. Olen aina tykännyt kivistä (syystä, jota en kyllä itsekkään tiedä..) ja on harmi, kun nykyisin ei voi pitää niitä esillä, ainakaan sisätiloissa.