Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ristipistot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ristipistot. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Niittykukkia




Alkusyksystä innostuin pitkästä aikaa tekemään ristipistoja. Ensin sain tehtyä nimikyltin ja sen jälkeen alkoikin hieman suurempi urakka: kaksi noin A4-kokoista kukkataulua. Ohjeen löysin jostain vanhasta käsityökirjasta, jonka nimi on valitettavasti unohtunut. 
Kirjassa oli ohjeet kuuteen erilaiseen niittykukkaan, joista päädyin kissankelloon ja hiirenvirnaan.

Ennen silitystä


Valmiit taulut kehyksissään, silitettyinä. Nuo vihreät reunukset eivät mielestäni sopineetkaan noihin vaan purin ne pois. 

Taulut lähdössä uuteen kotiin.
Näiden myötä heräsi haave tehdä meidän muksuista otetusta valokuvasta ristipistotaulu oman olohuoneen seinälle. Kyllä senkin aika vielä tulee :)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ristipistoja ja pöytäluutuja

Anteeksi, että olen viettänyt hiljaiseloa täällä blogin puolella. Kiirettä on muka pitänyt, mutta nyt on onneksi aikaa rauhoittua ja alkaa suunnittelemaan uusia kujeita :D

Aikoihin en ole ristipistoja tehnyt, mutta yllättävän näppärästi valmistui kyltti eräälle pojalle. Kirjainten mallit on jostain englanninkielisestä kirjasta, jonka nimeä on nyt muista.




Tämä olisi tarkoitus laittaa kehyksiin, jotta sen voi sitten ripustaa esim. oveen.


Kokeilin siksak-virkkausta Novitan bambu-langalla ja sain aikaan pari uutta pöytäluutua. 



Toivotan kaikille teille oikein Hyvää, Rentouttavaa ja Rauhallista Joulua ja Onnellista UuttaVuotta 2014!