torstai 29. elokuuta 2013

Neulejakku

Viime aikoina on ollut hiljaisempaa tällä puolella, sillä meillä on opeteltu uutta arkea;palasin töihin ja "Ukko" aloitti päivähoidossa. Ja voitte uskoa, että hommaa ja totuttelemista on riittänyt! Niin mukavaa kuin kotona oleminen onkin, on ollut oikein virkistävää käydä töissä. Vaikka palasinkin vanhaan työpaikkaani, on siellä asiat muuttuneet aika lailla ja itsekkin on päässyt opettelemaan kaikenlaista uutta :)

Kaiken hulinan keskellä sain valmiiksi Kaiku-lankatyöni: neulejakku (Suuri Käsityö 3/2011) kokoa 40. Alku oli neulomuksen kanssa melkoista säätämistä, kun piti laskea silmukka- ja kerrosmäärät omalle käsialalle sopiviksi, mutta loppujen lopuksi työhön ei kulunut montaakaan iltaa. Tämä ei tullut itselleni vaan oli tilaustyö, ja lankaa kului melkein kolme kerää eli vajaa 300g.




Ohjeen jakku oli lyhyempi, neuloin tämän pidemmäksi saajan toiveiden mukaan.





VINKKI: Neuleohjeen muuttaminen omalle neuletiheydelle

Laske näin:  oman työn silmukkamäärä/ 1cm  JAETTUNA ohjeen silmukkamäärällä/ 1cm
                     = kerroin, jolla kertomalla ohjeen silmukka- ja kerrosmäärät, saadaan tulokseksi oman
                        työsi neuletiheyttä vastaavat luvut.

esimerkiksi ohjeen tiheys on 25s/10cm > 2,5s/1cm
                   oman työn tiheys on 22s/10cm > 2,2/1cm

                   2,2:2,5=0,88 eli kertomalla 0,88:lla ohjeen silmukka- ja kerrosmäärät saat selville omaa  
                   käsialaasi vastaavat luvut ja neulominen voi alkaa!
                 

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Ei pöllömpää



Puikoilla tällä hetkellä iki-ihana Kaiku-lanka.







Pikku-miehelle kasvopyyhe pöllöjoustofroteesta. Ei ollut niin isoa palaa, että olisi saanut molemmat puolet kuviollista, joten toinen puoli on pehmeää bambujoustofroteeta. Pyyhkeen reunus on kierrätysfroteeta, olen sen joskus jostain purkanut. Kovasti tuo näyttää aaltoilevan, mutta eiköhän se pesuissa asetu, ja kelpaa kyl noinkin meille!

Ja tämä ihanuus on elämäni ensimmäinen neppikestovaippa,kokoa L\XL, ja olen NIIN tyytyväinen!





Kaavaa väitän ihan omakseni, sillä se on kahden vaipan fuusio, minun omin muutoksin. Sisällä on vihreä mikrofleece. Meillä alkoi olla sitä ongelmaa, että `Ukko` repii tarravaipat auki, sillä tuli innostus kokeilla neppivaippaa. Todennäköisesti teen tällä kaavalla useammankin. 
Vinkki> Reisikuminauhat kannattee mitoittaa seuraavasti:kuminauhakujan pituus puoleksi+1cm. Eli jos kujan pituus on 30cm, kuminauhan pituudeksi kannattee laittaa 15cm+1cm ompeluvaraa. Tulee sopivan napakat!