perjantai 7. kesäkuuta 2013

Vanhasta Uutta


Meillä on jokseenkin jännä pyykkikone, kun sillä on joskus tapana kutistaa noita vaatteita, varsinkin tuollaisia, jotka on venynyt kaapin kätköissä vuoden tai pari, ja sitten hupsheikkaa, eivät enää mahdu päälle :D :D Nämä isimiehen verkkarit kuuluvat juuri tuohon sarjaan. 
"Ukolle" siis pihashortsit vanhoista verkkareista, kaava löytyy Suuri Käsityö (kas kummaa :) 6/2000. Piirsin ja leikkasin kaavat ehjiin housuihin, ja sitten purkasin sivusaumat, jotta sain nuo raidat oikealla lailla sivuihin. Ohjeessa oli nyöri, mutta laitoin vain kuminauhaa. 





Sitten taas hieman leipomuksia, ei kylläkään minun vaan vanhempieni :) Isälläni on todella hyvä Maalaisleivän ohje, jolla tulee oikeasti maukasta leipää, eikä sellasta höttöä kuten kaupan leivät tuppaa mielestäni olemaan. Itse en ole vielä reseptiä testannut, vaan saan aina valmiita leipiä, mutta suosittelen :)


Maalaisleipä (2 isoa leipää)

1. päivä
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl vettä (kädenlämpöistä)
1/2 pkt eli 25g hiivaa

Mittaa aineksi kulhoon, sekoita ja peitä kelmulla. Anna kulhon seistä huoneenlämmössä 1-2 vuorokautta, jotta saat hapatteen taikinaa varten.

2. päivä
1/2 pkt hiivaa
5 dl kädenlämpöistä vettä
1 kg vehnäjauhoja (n. 15,5dl)
0,5 dl oliiviöljyä
2 tl suolaa

Murenna veteen hiiva, lisää hapate (eli 1.päivän taikina), ja muut aineet. Alusta notkea taikina ja anna sen kohota 1,5 tuntia. Jaa taikina puoliksi, ja pyörittele kummastakin puolikkaasta limppu runsaassa jauhossa. Anna kohota vielä 0,5 tuntia ja paista leipiä 250 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä leivät vielä paistumaan 10 minuutiksi.
Älä peitä kuumia leipiä leivinliinalla (tai muullakaan).

3 kommenttia:

  1. suosittelen tekeen on niin maukasta leipää

    VastaaPoista
  2. Olen tehnyt tätä leipää, voin todella sanoa -hyvää on.
    Kiitos ohjeesta !

    VastaaPoista